maanantai 3. toukokuuta 2010

What Matters Now

Lukiessani Seth Godin kirjaa What Matters Now nyökyttelin päätäni usealla sivulla ja totesin itsekseni että ”niinhän se on”. Kirja on 82 sivua täynnä ajatuksia ja toteamuksia ihmisistä, tavoista, maailmasta, tunteista ja verkkomarkkinoinnista. Varsin tiivistä luettavaa, jonka jälkeen puhkutaan tarmoa ja lähdetään muutamaan maailmaa... Tai sitten ei. Kirjassa on niin tiiviisti ajatusta (jokaisella sivulla oma teemansa ja kirjoittajansa), että suurin osa kirjan sanomasta unohtuu loppua lähestyttäessä. Muutama luku jäi kuitenkin mieleeni.

Productivity (tuotteliaisuus), mikäli teet jotain niin toteuta se, älä vain tee sen takia, että se tulee tehdä. Meidän tulisi ehkä tähdätä hieman korkeammalle ja olla hieman kunnianhimoisimpia, jotta asiat toteutuisivat eivätkä junnaisi suoritustasolla päivästä toiseen. Monesti kuulen kommentteja siitä kuinka suunnitellaan asioita, mutta se koska ja kuinka asiat toteutetaan, onkin aivan eri lukunsa.

Meidän tulisi olla tuotteliaita elämässä, mutta samalla myös osata ottaa rennosti. Kirjan luku Ease kehottaa ihmisiä painamaan välillä jarrua ja ottamaan muutama askel taaksepäin. Monesti kiireessä unohdamme itsemme ja terveytemme. Mediassa puhutaan yhä enemmän työuupumisesta sekä masennuksesta, joten miksi emme ottaisi sitä omaa aikaa ennen kuin on liian myöhäistä. Myös taloussanomien artikkelissa yhdeksi hyvän työntekijän tunnusmerkiksi mainitaan oman rajallisuuden hyväksymisen, joten ehkä meidän on sallittua jarruttaa aina välillä.

Luvusta Celebrate mieleeni muistui kuinka hartaasti odotin Silja Linen lastenklubin syntymäpäivätervehdystä. Yksinkertainen kortti, jonka mukana tuli aina pieni lahja (esim. viivoitin tai kirjanmerkki), teki ihmeitä pienelle tytölle. Harmikseni en muista koska oli viimeinen kerta kun sain onnittelut kyseisestä firmasta, sen vertaa kauan siitä on. Miksei näin myöhemmälläkin iällä muisteta vaikka sähköpostilla. Yrityksen kannalta sähköpostiin olisi helppo ujuttaa onnittelun lisäksi myös muutama tarjousesimerkki tai vaikka alennuskoodi risteilyn varaamista varten (tietenkin internetistä ;). Syntymäpäivä on henkilökohtaisempi kuin Joulutervehdys, jolloin yleensä yritykset muistavat asiakkaitaan. Miksi ei myös asiakkaan merkkipäivänä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti