sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Sosiaalisen median palvelu LinkedIn


Kolmannen jakson ennakkotehtävää varten ajattelin tutustua sosiaalisen median palveluun LinkedIn. Luodessani tiliä tutustuakseni palveluun, verkkosivu herjasi, että sähköposti on jo käytössä. Olen näköjään jo vuosia sitten rekisteröitynyt kyseiseen palveluun (enkä käyttänyt sen koommin -> varsin esimerkillinen käyttäjä). Onneksi täysin unohtuneet salasanan saa aina uusittua, joten pääsin tutustumaan palveluun ensimmäistä kertaa ajatuksen kanssa.

Wikipedia määrittelee LinkedIn seuraavasti:
LinkedIn on verkostoitumisväline, ns. professional tool. Käyttäjät voivat laittaa CV:n, harrastukset, kiinnostukset, saada suosituksia entisiltä pomoilta ja työkavereilta sekä suositella muita. LinkedIn ei ole varsinaisesti työnhakupaikka, mutta se on hyvä väline laajentaa omaa verkostoa ja sitä kautta saada mahdollisia työtarjouksia sekä löytää hakemiansa työntekijöitä.

Englanninkielisestä Wikipediasta löytyy onneksi hieman enemmän dataa palvelusta. LinkedIn julkaistiin toukokuussa 2002 ja palveluun liittyneiden määrä kasvaa yhdellä noin joka sekunti. Huhtikuuhun 2010 mennessä rekisteröityneiden määrä oli jo yli 65 miljoonaa, joista noin puolet on USA:sta, 11 miljoonaa Euroopasta ja kolmemiljoonaa Intiasta.

Omat profiilitietoni olivat varsin puutteelliset ja vanhat. Ensimmäisenä päivitin nykyisen työpaikan tiedot, yhteystiedot sekä koulutustiedot. Tuntui siltä, että olisi kirjoittanut CV:tä uusiksi. Näiden tietojen lisäksi palveluun voi syöttää vaikka mitä lisätietoja.

Kontakteja minulla on huimat yksi, mutta kavereita ja tuttuja voi etsiä sähköpostiosoitteiden, aikaisten työpaikkojen tai koulujen mukaan. Varsin kätevää.

LinkedIn on hyödyllinen sosiaalisen median palvelu ja uskoisin, että sen käyttö lisääntyisi myös Suomessa. Ainakaan toistaiseksi LinkedIn:stä ei ole suomenkielistä versiota, joka saattaa karsia suomalaisten käyttäjien määrää.

5 kommenttia:

  1. Jos hyväksyt juuri saamasi kutsun, niin kohta kontakteja on 2 kpl :)

    VastaaPoista
  2. 100 % nousu jo yhdessä päivässä. Verkostoitumista parhaimmillaan ;D

    VastaaPoista
  3. Aika monelle on tainnut käydä erilaisten työkalujen kanssa juuri noin: ainiin mähän kävinkin täällä jo kaksi vuotta sitten. Toi linkki olisi muuten tietysti kannattanut laittaa suoraan omaan tiliisi, eikä etusivulle niin olisit maksimoinut verkostoitumisesi.

    VastaaPoista
  4. Hyvä huomio, kiitos. Katsotaan jos kontaktit lisääntyisi nyt ;)

    VastaaPoista
  5. Kuten tiedätte, on monen työkalun, kuten tämän, todellinen voima verkostoitumisessa. Eli eikun tuttuja palvelusta etsimään!

    VastaaPoista