keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Internet osana markkinointisuunnitelmaa

Ensimmäinen, ja samalla olla myös viimeisin, markkinointisuunnitelma, jonka laatimiseen olen osallistunut, oli Porvoossa järjestettyjen Matkamessujen markkinointisuunnitelma. Itse tapahtuma järjestettiin noin viisi vuotta sitten ja se oli osa restonomin opiskeluihin liittyvää projektia. Markkinointisuunnitelmassamme ei huomioitu internetiä. Sen sijaan lähetimme yrityksiin sähköpostitse kutsuja, joissa ei ollut ulkoisia linkkejä tai muuta kikkailua. Muuten markkinoimme messuja lähinnä julisteiden avulla.

Kyseisistä messuista on kulunut vasta jokunen vuosi ja onkin uskomatonta ajatella, ettemme käyttäneet verkkosivuja hyväksemme markkinoinnissa. Nykyisin verkkosivut saattaisi olla ensimmäinen asia joka tulisi mieleemme. Ehkä meillä ei ollut tuolloin tarpeeksi tietoa, taitoa tai uskallusta verkkomarkkinointiin. Toisaalta Internetistä löytyvät ilmaisohjelmat verkkosivujen tekoon saattoivat olla hieman eri luokka kun tämä päivänä eikä ryhmässämme ollut varsinaista ”verkkogurua” ,joka olisi paneutunut asiaan.

Onneksi ajat ovat muuttuneet ja internet on soluttautunut niin arkeen kuin myös työhön (halusimmepa tai emme). Välillä tuntuu siltä, ettei yritys voi olla olemassa ellei sillä ole omia kotisivuja. Sen sijaan, että hakisimme palveluja keltaisilta sivuilta, haemme niitä Googlesta tai muista hakukoneista. Tästä johtuen yritysten tulisi huomioida internet markkinointisuunnitelman teossa ja integroida se myös yrityksen muuhun markkinointiin.

Itse markkinointisuunnitelman teossa apuvälineenä voi käyttää Paul Smith:n SOSTAC-mallia:

S = Situation (Missä tilanteessa olemme nyt ?). Nykytilanne analyysillä kartoitetaan nykyistä tilannetta: kilpailijat, yrityksen vahvuudet ja mahdollisuudet.

O = Objectives (Missä haluaisimme olla?). Mitkä ovat yrityksen tavoitteet: myynnin kasvattaminen, näkyvyyden lisääminen tai kannattavuuden parantaminen.

S = Strategy (Mitä saavutamme?). Strategialla määritteemme millä saavutamme juuri asetetut tavoitteet.

T = Tactics (Miten toimimme käytännössä?). Käytäntöä suunnitellessa huomioidaan itse tuote, markkinointikanavat, hinta, osalliset sekä työntekijät.

A = Action (Toiminta). Kuka tekee, mitä tekee ja koska tapahtuu.

C = Control (Kuinka varmistumme siitä, että olemme perillä?). Tavoitteiden mittaus.

Markkinointisuunnitelmaa laatiessa tulisi huomioida internetin nopeus sekä internetistä löytyvän tiedon paljous. Verkkosivuille päivitetty tieto on aina saman tien yleisölle näkyvissä, joten verkkosivujen tiedon tulee olla ajan tasalla ja oikeaa. Yrityksen on helppo hukkua internetin muuhun tiedonmassaan ja siksi sen olisikin varmistettava yrityksen näkyvyys myös verkossa hakukoneoptimoinnin ja kävijäseurantaohjelmien avulla.

Yrityksen tulisi olla mukana myös sosiaalisessa mediassa: Facebook, Twitter ja erilaiset blogit. Nämä lähentävät asiakasta ja yritystä, ja pitäähän yrityksen olla siellä missä asiakaskin on.

Verkkosivujen sisällön tulisi olla yhtenäinen myös muuhun markkinointiin nähden. Myös verkkosivujen käytettävyyteen tulee kiinnittää huomiota. Mielestäni houkuttelevampia verkkosivuja ovat ne, jotka tarjoavat kävijälle jotain ylimääräistä/ lisäarvoa. Olen itse tykästynyt kayak.com varauspalveluun, koska palveluun voi tallentaa ns. hintahälytyksen. Kun tallentamalleni lentoreitille tulee hyvä tarjous lähettää ohjelma tästä huomautuksen sähköpostiini hintoineen päivineen. Enää ei siis tarvitse tarkkailla hintoja jatkuvasti.

Markkinointisuunnitelman laatimista internet ei ole muuttanut, vaan internet on muuttanut markkinoinnin nopeatempoisemmaksi sekä monipuolisemmaksi. Meidän tulee vain maltaa uhrata aikaa markkinoinnin suunnittelulle, jotta saavutamme toivotut tulokset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti